torstai 26. syyskuuta 2013

Herneitä pastassa


Sain inspiraation tästä Pirkka-reseptistä, mutta tein siitä oman versioni, jotta se olisi herkullista seuraavanakin päivänä, ja jotta se maistuisi myös yksivuotiaalle. Resepti oli aika nopea valmistaa. Itse jätin suolan pois, pekonissa kun oli vähän suolaa, mutta se on kuitenkin mukana alla olevassa reseptissä. Ruokapöydässämme on yleensä suolamylly ja/tai sormisuolakulho, josta me aikuiset sitten lisäämme suolaa annoksemme päälle (meillä on molemmilla alhainen verenpaine ja urheilemme kohtuullisesti, joten en tiedä miksi meidän pitäisi erityisesti vältellä sitä, vaikka neuvolan ohjeet sanovatkin että vähäsuolainen ruoka on hyväksi koko perheelle).

Herne-kana-pekonipastaa
6 annosta, 30 min

Ainekset
  • 500 g fettucine-tuorepastaa
  • 700 g maustamatonta kanafilettä, tai -suikaleita
  • 2 pkt pekonia
  • 2-3 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 2 dl kermaa
  • 2 ps pakasteherneitä
  • tuoretta salviaa (tai kuivattua minttua kuten alkuperäisessä ohjeessa, teki vaan mieli salviaa, jota sitäkin kasvaa pihallani kunnon puska)
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • parmesaanilastuja
Ohjeet
  1. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan.
  2. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulit. 
  3. Pese salvia.
  4. Suikaloi pekoni poikittain. (Vinkki: irrottele pekoniviipaleet toisistaan ennen suikaloimista, helpottaa irrottamista paistamisen yhteydessä)
  5. Suikaloi kanafileet (Vinkki 1: laita paloitellut fileet takaisin kanafilerasiaan niiden odotellessa paistamista, et tee turhaa tiskiä. Vinkki 2: leikkaa raaka liha ja kana aina viimeisenä, et tarvitse useampaa leikkuulautaa tai -veistä, etkä joudu tiskaamaan välissä. Muista pestä kädet ja välineet kanan käsittelyn jälkeen!)
  6. Paista kuumassa paistokasarissa pekoni ja sipulit. Saksi paistamisen loppuvaiheessa salvia seoksen joukkoon. Siirrä seos toiseen astiaan.
  7. Paista paistokasarissa rypsiöljyssä kanat kahdessa erässä. Paistamisen aikana mausta suolalla ja pippurilla.
  8. Lisää kanan joukkoon kerma, anna hautua hetki.
  9. Laita pasta kiehumaan, keitä ohjeen mukainen aika (katso pastankeittovinkkini).
  10. Lisää paistokasariin herneet ja pekoni-sipuli-salviaseos.
  11. Anna poreilla muutama minuutti.
  12. Valmista! Tarjoa pasta ja herne-pekoni-kanakastike vaikka kulhosta. Ripottele päälle parmesaanilastuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti