tiistai 11. maaliskuuta 2014

Helppo lihamureke

Kiitos ystävälleni Merille reseptistä ja huomiosta, että mureke tulee aika paljon helpommin kuin lihapullat - ei tarvtse pyöritellä. Ulkonäkö ei tosin ole yhtä mairitteleva, mutta maku ei muodosta liiemmin kärsi!

Helppo lihamureke
4-6 annosta, 40 min, aktiivista kokkausaikaa 15 min

Ainekset
  • 700 g jauhelihaa 
  • 3 dl vettä + 1,5 liemikuutiota (esim. luomukasvisliemi)
  • 1 dl korppujauhoja 
  • 1 muna 
  • 1 tl suolaa
  • 2 sipulia pilkottuna ja kuullotettuna 

Lisäksi peruna-porkkanamuusia, tai peruna-palsternakkamuusia
  • 1,2 kg perunoita
  • 0,5 kg palsternakkaa tai porkkanoita
  • 2 dl maitoa
  • 1-2 tl suolaa
  • reilu nokare voita
Ohjeet
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Liuota liemikuutio kiehuvaan veteen ja jäähdytä. 
  3. Jos teet perunamuusia, kuori ja lohko perunat (ja muut juurekset) tässä välissä ja laita kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
  4. Sekoita liemeen korppujauhot ja lisää loput aineet. Sekoita taikina.
  5. Leivo murekkeeksi, laita uunivuokaan, hieman vettä pohjalle (säilyttää mehevyyden).
  6. Paista uunissa noin 20-25 min.
  7. Tee muusi loppuun: kaada keitinvedestä osa talteen. Muussaa juurekset perunanuijalla, lisää maito ja keitinvettä ja sekoita kunnes koostumus on sopiva. Lisää nokare voita.


2 kommenttia:

  1. Mureke on tosiaan ihan liian unohdettu juttu. Siirryin itse lihapullista murekkeeseen jokin aika sitten ja perheelle maistuu yhtä hyvin, mutta itse pääsen huomattavastai helpommalla :) Tuota peruna-palsternakkamuusia pitääkin testata. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta - säästää paljon aikaa! Lisäksi murekkeen sisään voi kätkeä vaikka mitä hauskaa. Ystäväni ehdotti mm. aurinkokuivattuja tomaatteja. Kapriskin voisi toimia!

      Peruna-palsternakkamuusi on tosiaan mainiota vaihtelua perusperunamuusiin, itse keksin ryhtyä tekemään sitä kun kokkailin sitä vauvalle vuosi sitten. :-)

      Poista