tiistai 7. lokakuuta 2014

Helppo omenapiirakka

Kiitos opiskelukaverini Jennin, sain tänä syksynä runsaasti kotimaisia lähiluomuomenoita! Kaksivuotias poika on ollut niistä aivan innoissaan ja syönyt niitä vähintään neljä päivässä. Lisäksi tein omenoista hilloa jääkaappiin, sosetta pakastimeen, ja vielä piirakkaa muutamassa erässä.

Vaikka maailman paras omenapiirakka on mielestäni edelleen nimensä veroinen, kaipasin vaihteeksi hieman nopeampaa vaihtoehtoa. Sellainen löytyikin Kotikokki-sivustolta: Kaikkien kehuma omenapiirakka. Linkistä löytyy alkuperäinen, alta oma versioni pienin viilauksin. Alkuperäisessä reseptissä sanotaan että siitä tulisi 12 annosta, me söimme sen ystävien kanssa jälkiruoaksi neljään pekkaan (mitä nyt lapset hieman maistelivat).



Helppo omenapiirakka
27 cm piirakkavuoallinen, 1 tunti, aktiivista kokkausaikaa 20-30 min

Ainekset
  • 200 g voita
  •  1,5 dl sokeria
  • 3 dl jauhoja
  • 1 muna
  • 0,75 dl maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
Omenatäyte
  • n. 800 g kotimaisia omenia
  • kanelia
  • sokeria
Lisäksi
  • Vaniljakastiketta tai -jäätelöä
Ohjeet
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Sulata voi. Otanoin ruokalusikallinen piirakkavuoan voiteluun. Sekoita loput sokerin kanssa.
  3. Lisää taikinaan 2,5 dl jauhoja sekoittaen voimakkaasti. Siirrä tässä vaiheessa n. 1,5 dl (kahvikupillinen) taikinaa sivuun.
  4. Sekoita jäljellä olevaan 0,5 dl jauhoja sekä leivinjauhe että vaniljasokeri. Lisää taikinaan nyt muna, maito, sekä jauhoseos sekoittaen voimakkaasti.
  5. Taikina on nyt melko löysää. Levitä se nuolijalla voidellun vuoan pohjalle.
  6. Pese omenat, poista siemenkodat, ja leikkaa omenat lohkoiksi tai paloiksi. 
  7. Levitä omenat taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia ja sokeria maun mukaan. Happamat talviomenat vaativat hieman enemmän sokeria kuin makeat kesä- ja syysomenat.
  8. Ripottele pinnalle vielä sivuun siirrettyä taikinaa.
  9. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
  10. Anna jäähtyä hieman. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.
Mums!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti